keskiviikkona, elokuuta 06, 2008

Elokuu siis vaihtunut.

Totta tosiaan aika mennyt hurjan nopeasti kesä on jo elokuulla.
Ensi viikolla ihmiset jatkavat laitoksissaan opiskellen ja osa yliopistoilee syyskuun alussa.
Hyvin nopeasti kesä alkoi ja kääntynyt nopeasti myös elokuulle,siltikin yllättävän viileä kesä.
Paljon sateita ja tuulista säätilaa,vaikka ennusteltiin intiaanikesää monissa paikoissa alkukesästä,mutta kesä on ollut kaiketi hyvinkin muutoksellista aikaa ainakin omassa tilanteessani ja kesäisellä täällä pohjolassa ihmiset heräävät eloon todellakin elämään.
Usein syksy tuo rutiinit ja paluun arkeen.
Itse olen nauttinut kesästä aika pitkältä lomaillen,vaikka duuniakin olisi voinut ehkä saada jokseenkin,mutta ei niin yksiselitteistä.Olen lähinnä puuhinut mökillä kaikenlaista ja lomaillut.
Ei aina niin ruusuisa budjetti,mutta mielummin näin nauttia suomen kesästä ,kuin käyttää aika huonommin.


Välillä alkanut hyvinkin tuntumaan ,että Turkin suunnilla on erilaiset tilanteet jo aika käsityksen kanssa ja asioilla on eri tavoin tapana soljua.Kun täällä päässä on aivan erilainen käytäntö ajatellen mitenkä asiat l iikkuvat puhumattakaan julkisesta liikenteestä,mutta odotan jo nyt innolla kovinkin millaista siellä onkaan.Monet sanoneet,että jo odottaminen täällä päässä on vasta alkua kaikelle,että siellä vasta asioien hitaus onkin käsinkosketeltavaa.
Oletan sopeutuvani ja tahdon oppia kielen kyllä,vaikka kuulin ettei kaikki vapaaehtoiset ole olleet motivoituneita tai nopeita oppimaan turkkia,mutta tuossa ympäristössä sitä varmasti oppii sillä enkkua ei niin hurjasti sielläpäin puhuta.Ideaa olisi oppia kieli kyllä.

Katselin monia videoita sieltäpäin ja tulevasta duunipaikasta.
Siellä on kivanlainen dösäpäiväkoti myöskin ja siellä lapset puuhivat päiväkodissa kaikenlaista.
Ainakin päiväkodit on kodikkaampia siellä päin ,kuin täällä meilläpäin näin videoista nähtynä,mutta ehkä enemmän myöhemmin tiedän lisää,kun olen siellä.



Olen perus sanastoja ja culturellisia opuksia lueskellut innolla ja varsinkin Turkissa nyt poliittinen tilanne aikas jännittävä.Siellä on pommeja ollut nyt jonkun verran ja kaakkois turkin alueen ongelmat ja halu itsenäistyä taikka tunnustaa alue kurdilaiseksi julkisesti ovat nyt kovassa polttopisteessä turkissa.Kaakkois Turkin kehitystaso on hyvinkin erilaista vastaa kehitysmaatasoa osittain.
Hyvin konservatiivista aluetta ,jossa asenteet on hyvin vanhoolliset äärilaitaa muslimittain.
Hyvin erilainen culture vallitsee kaakkois-Turkissa ,kuin muualla turkissa.
Kurdilainen culture ja hyvin vähän alueella osataan turkkia,suurin osa puhuu kurdia.Myöskin istunnot ,jotka ovat käsitelleet AKP puolueen laillisuutta,jota hallituksen päämiehetkin edustavat ja kuuluvat siihen.USAn suurlähetystöstä oli jotain hässäkkää ,jokin vallankaappaus yritys Istanbulissa.Antalyassa vielä metsäpaloja hiukan,mutta helposti ihmiset tekevät Turkista vaarallisen maan leiman tai elättävät mielikuviaan,sillä usein pienet asiat leimataan suuriksi.Sillä olihan meilläkin jokelassa kouluammuskeluja ja vastaavaa.Suomi on muuttunut vuosien aikana paljon.


Mutta toki Turkin tilanne on erilainen kaikessa suhteessa Suomeen verrattuna,mutten ole mitenkään epäluuloinen viime hetkien tapahtumista ja yhteiskunta on siellä hyvin erilainen kauttaaltaan kuin täällä.


lähden mökille huomenissa puuhimaan tai oikeastaan nään hollanista palanneita ystäviä viikonloppuna.Ja vastaavaa. Kesän iloisia tunnelmia:

Ainon kanssa kalakukkolan torilla.Lapsuuden ystävät kohtasivat.



Sanna Ukraina mietteissään,minä turkki mietteissäni.Facesissa pidimme sadetta hetkittäin ,kun ville brothainen ikuisteli tunnelmia.



Se oli se kaunis kesäpäivän säätila.Saaran ystävä,Saara ja Marjo.Oli hellettä ja jäätelöä.Usein istumme tuolla toripydillä.






Ville veljeisen ikuisteli Facesista sivuprofiilia.



Hannu ystävän kanssa istuskelua ja levyä katsellen.Sain turkkiseen viemiseksi hyvää suomalaista ug musiikkista,kiitos hannun ja hannan.






Faces kemuilijoita.





Jooga työpaja.




Aamulla taisin olla vähän vässykkä.



Ville brothasein.




Sanna ja minä puuhimme mietiskellen.



Ainon kanssa istuimme.


Käpyauto jyväskylästä.





Matilla oli hyvä keikka.




Puutarha karkelot Tommi ystävä Kaisun kanssa ja Jussi oli myös tunnelmissa ,vaikkei häntä näykkään juurikaan.



African tunnelmia Facesista.
ja tulevaa koti aluettani Balikesirista ystäväni ottamia kuvia.



Ystäväni talo sijaitsee ihan rannan luona.



Vuorilta.





Turkin karttaa.Balikesir on ihan vasemmalla vaaleanpunainen alue.

sinne siis suuntaan.

mutta elokuuta.

mui.

sunnuntaina, heinäkuuta 13, 2008

Monenlaisia tapahtumia(:

Olen puuhinut kaikenlaista monenlaisten asioiden säätämistä siiskin.
Kesä mennyt ystävien kanssa puuhiessa ja nautiskellen kesästä.
Alkaa yöt jo viilenemään ja pimenemään elokuulle siirtyy aika.Olin stadissa hoitamassa suurlähetystössä asioita ja näin ystäviä samalla,siten jatkoin turkki ystäväni Serapin luokse lahteen sieltä riihimäen kautta tampereelle Sanna ystävän luokse. Hiukan kuvaisiakin nyt sain aikaiseksi laitella:



Kesäpäivänä sorsaisat rannalla heinikossa.



Lahdessa mahtavassa luonnonläheisessä paikassa missä Serapin vapaaehtoispaikka ja projekti oli.Aivan mahtavaa ympäristöä ja aivan oma kylänsä.




Mökiltä näkymää virheyttä ja järveä(:



Käsintehtyjä jänni nukkeisia.Tuo punamekkoinen mummon vanha lapsuuden ajan tosin vähän sitä kunnosteltu ja intiaani neitinen on löytä jostain,kun taas minulle mummo teki tuon yhden aikanaan.






Vanhat kivat luistimeni.





Kesä safkaa varsinkin.(:






Mökiltä löydetty vanha aapisvihkoinen.Ihanan värikäs ja kuvitettu.





Hiukan erilaista kuvitusta ,kuin nykyaikaiset lukuoppaat.






Todella hyviä juttuja vanhoissa lehdissä oli(: Äidit sankareita.







Oma lehti äideille.





lasten puuhakirjasta.





Hiukan erilaista mainontaa.




Lasten maalauskirja.




Tampereen yö näyttäytyi hiukan eurooppalaisena.




Riihimäki asemaineen.




Marjon kanssa kesäpäivän hetkenä.




Olen monta kertaa yrittänyt etsiä noita kenkiä Nokian retukka nimisiä kenkiä ,joita ei valmisteta enää tuskin moneen hetkeen valmistettu,mutta niitä aina joskus jostain pieniä kokoja tosin voi bongata,mutta löysin nyt itselleni sellaiset kirpparilta.Aivan mahtavat jalassa ja todelal hyvät.Ihanat.






Serap ystäväni Ankarasta.





Sannan kanssa mystisissä tunnelmissa(:







Hellepäivänä hiekkalinnoja rakenneltiin.






Leivoin kaksi isoa leipää ,jotka olivat niin sydämmen oloisia,mutta maukkaita.PArasta itse leivottu ja maustettu leipä.






Katsoimme tampereen yötä ja niin valoisaa.
Mutta nyt puuhailemaan muita mukavuuksia.
kesän iloisia.

tiistaina, heinäkuuta 08, 2008

Nice morning time.

I thinking to write in english because many of my friends cant understand much of finnish.
So i try to writing in english sometimes too(:

And Yeah Turkey will calling and project will begin the first of semptember even before begin day was two weeks early than nowdays.Also I have many things to know and official things too.
I send some official papers for translator and when i heard news from embassy they didnt accept of translation.So I was little bit angry when i promised that papers will be official papers and enough for embassy,but luckily i found new official translator and its enough for me.(:

Also i try to learn turkish by my ownself and i say something important things and learning more of food vocabulary and name of the public places too.
My friend went to Greece so she will be neighbour(:

And i have also others things too in my life.I waiting for Faces etnofestivals and nice happenings too.I hanging with my friends and going to cottage and get own time to relax.
Its wonderful feeling to be near of nature and going to swim or cooking.
I made nice bread at yesterday and thinking of many things.
But all things in my mind waiting for turkey and lots of things to do,but in the same time i want to enjoying of summer time here now.

But i will tell more when i have something to say.
See you then.

mui.

torstaina, heinäkuuta 03, 2008

Heinäkuun alku.

Olen vähän laiskanlaisesti saanut aikaiseksi päivitystä.
Asioita mennyt paljon hoitaessa ja selvittäessä.


Samoin mökkielämä on ollut äärimmäisen hyvä rentoutuminen hetkeen.
Facesiin lippuja ostelemaan tänään ja turkin asioita selvitettyä tullut paljolti,mutta hyvin ne ovat selvinneet.Alkaminen siirtyi 2vkoa eteenpäin aiemmasta poiketen siis syyskuun ensimmäisen päivään,muttei se haittaa.


Lähinnä kysymykseni ovat pyörineet päässäni käytännön asioiden hoitamisessa.

On hyvä olla ajoissa liikkeellä ja omatoiminen joskin tahtoo välttyä suurilta uusilta yllättäviltä käänteiltä.Itseäni hiukan harmitti,kuinka käännätin virallisia papereita suomesta turkin kieleen tulkkitoimistossa,jonka nimeä en tässä nyt tahdo mainita sattuneista syistä) ,mutta todellakaan se ei ollut pätevä laillisesti ja puutteellinen.No löysin onneksi suurlähetystön kautta ihmisen ,joka kääntää vaivatta nuo oikeiksi ja päteviksi.Siis ei kannata maksaa sellaisesta,mitä asiakkaana ei tyydytä,enkä maksanutkaan.Lähinä turhauttavaa ramppaamista,mutta ei voi valitella.



Voisin nyt hiukanl laittaa kuvaisia löydöistä ja tunnelmista:
Niistä on pitänyt jo kauan siten laittaa kuvia mutten ole saanut aikaiseksi jotenkas nyt teen ja laitan kuvaisia tänne:




Aivan ihana löytö ihanainen takkinen.



Aleista harvoin mitään löydän tai etsimällä etsin,mutta nyt löytyi kesämekkoinen ja kivanlainen sellainen värikäs hellemekko.


Aivan ihanat melkein käyttämättömät saappaiset.Kätevät eivät vie tilaa paljon eivätkä paina myöskään,turkkiseen lähtevät mukaan.





Aleista ihana kukkaisa oranssinen t paitaisa selkäpuolelta ja edessä kivainen taskuinen.4e.




Luomupuuvilla t paita aivan ihana kuosi.Hannalle tätä ajattelin(:



nutturaisa.



Olipas vilpoisaa vettä ja hiekkaleikkejä ystävän perheen kanssa hengaillessa, Tiituksen kanssa.



Hanna ystävä.






Leikkipuistossa (:







Marjo ystävän kanssa nauttiessa auringosta.


Olimme rannalla ja itse tykkään hiekasta rakentaa kaikkea kivaa.

Olen iloinen tietäessäni ,että pääsen tekemään haaveista todellisuutta.

auringoa(: