lauantaina, marraskuuta 03, 2007

Kylmyys tulee luihin ja luista syvyyksiin.

Talvi alkaa jotenkin tulemaan luihin.

Hyvää iltaista hetkistä.Tänään onkin siten vainajien päivä kuninkaiden ja kuningatarten lapsien ja vauvojen menneiden päivä.He ovat tänään saaneet osakseen kynttilän valoa ja pysähtymään liikenteen hiljaisemmaksi,sulkemaan kauppojen suurten ovensa ja yleisen liikenteen hyvinkin hiljaiseksi.Heille yksi päivä vuodessa ainakin lisäksi muiden aikojen jolloin heitä erityisesti muistellaan,kukin tavoillaan.

Tulin miettineeksi ystäviä ja muita tärkeitä ihmisiä elämästäni , joista aika on mennyt ohitseen,mutta äärimmäisen elävät ovat ne hetket niiden ihmisten kanssa,jotka on jaettu ja eletty.Ne ovat aina mielessä ja hyvinkin voimakkaina iloina,toivottavasti monilla muillakin olisi samoin tuntein ajan kuluessa.


On ollut monenlaisia ajatuksia ja tunnelmia ja hetkiä.Syksy on ollut kovinkin iloista aikaa ja värikästä luontoa on hienoa seurata.Talvesta ja sen mahdollisesta kestosta ei ole minkäänlaista tietoa,mutta jotenkin epäluonnollista tuntuu katsoa harmaantuvaa luontoa päivittäin -ilmakehämme muutosta jatkuvaa ja teollisuuden elävyydella on seurauksensa ihmiskunnan ajan loppumiseen viittaavasti.Mutta hyvinkin olen viihtynyt ja ystäväisten kanssa puuhastellut.


Muutenkin miettimyksiä paljon ilmassal leijuu ja kelluu.Kun ne vielä ajatuksiksi asettuvat.Kummipoika taistele hra pikkuinen.Kohta auringontassia tiedossa.Yoga pitää ihmisen mielen elossa.Kallio-Vallila kutsuu.Tofu on mahtavaa iltapimeään.

auringoa pimeneviin tunnelmiin ja mahtavia hetkiä.